tiistai 21. lokakuuta 2014

Uutta ilmettä kylpyhuoneeseen

Muutimme puolisen vuotta sitten uuteen kotiin. Asunto oli uusi ja tästä johtuen kylpyhuoneessamme ei ollut lainkaan pyyhekoukkuja saati muitakaan ripustimia. Asensimme kylppäriin muutaman koukun pikkuasioita varten mutta pyyhkeet eivät tuntuneet löytävän omaa paikkaansa. Pohdiskelin asiaa muutaman kuukauden (hidas kun olen), ja kun en löytänyt mieleisiäni ripustimia tuli mieleeni kokeilla sisustustikkaita joihin pyyhkeet saa kätevästi ripustettua. Sopivat tikkaat löytyivätkin marketista muutamalla kympillä.






Pikkukori wc-paperin säilytystä varten löytyi H&M Homesta, suloinen Laundry Room -kyltti on puolestaan peräisin Hyvän Tuulen Puodista. Gantin käsipyyhkeet puolestaan hankin Hullareilta.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen lopputuloseen joka on sekä käytännöllinen että ainakin omaa silmääni miellyttävä. (:

Ps. Ei ole helppoa tämä bloggaamisen uudestaan aloittelu: päätin aloittaa homman klassisesti kuvien siirrolla. Käytän nykyään enimmäkseen tablettia ja koska Applen laitteissa ei ole muistikorttipaikkaa käynnistelin ensiksi miehen läppäriä josta turhaan etsin muistikorttipaikkaa kuvien siirtoa varten (ainakaan tämä blondi ei sitä löytänyt). Sen jälkeen vaihtoehtona olisi ollut kameran piuha joka lienee jossain yläkaapissa johtolaatikossa joten luovutin etsimättä. Tämän jälkeen käynnistin oman läppärini ensimmäistä kertaa kuukausiin ja minuahan odotti mukava määrä kaikenmaailman päivityksiä josta en ymmärrä yhtään mitään. No, ehkä tämä tästä... Aikaa sain kuitenkin koko prosessiin kulumaan lähemmäs kaksi tuntia! :D




6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!
Thank you for your comment!
(: