sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lukeeko tätä kukaan?

Myönnän että olo on hieman hämmentynyt. Kaksi vuotta sitten lopetin blogin päivittämisen ilman sen kummempaa pohtimista tai erillistä päätöstä. Eräänä päivänä en vain enää julkaissut mitään uutta. Ja siihen se jäi. Miksi lopetin? 

Silloin tuntui että minulla ei ollut enää blogille mitään annettavaa. En ollut tyytyväinen julkaisujen laatuun, määrään enkä oikeastaan mihinkään. Lisäksi elin hektistä elämänvaihetta opintojeni tiimoilla, aikani ei tuntunut riittävän mihinkään. Blogin pito oli pakkopullaa ja eräänä päivänä kai hoksasin että miksi minä tätä väkisin jatkan kun en tästä enää yhtään nauti? 

Noiden pohdintojen jälkeen tuntuu hullulta että tänä sunnuntaisena aamuna kahvikupin äärellä ja viltin alla sain ajatuksen blogin jatkosta. Eksyin pitkästä aikaa lukemaan vanhoja tekstejäni ja samalla muistin ne hyvät asiat joita eräänlaisen julkisen päiväkirjan pito toi elämääni. Siispä päätän yrittää uusin energioin. 

Elämäntilanteeni on muuttunut joiltain osin siitä kun viimeksi blogiani päivitin. Olen valmistunut sairaanhoitajaksi ja olenkin nykyisin jo työelämässä, en enää opiskelija. Mies on sama vanha (; (ja ihana), mutta uusi koti meiltä löytyy. 

Jos nyt innostun oikein urakalla bloggailemaan, postaukset käsittelevät luultavasti samoja teemoja kuin ennenkin. Mukana kuvioissa ovat siis muoti, lifestyle sekä entistä vahvemmin sisutus johon olen tässä viime aikoina hurahtanut. Ja btw, ihan samanlainen laukkuhullu olen kuin ennenkin...

Joten, tästä se lähtee! En ota paineita, tekstiä tulee jos on tullakseen. Toivotan kuitenkin kaikki vanhat ja uudet lukijat lämpimästä tervetulleiksi. 

Ps. Blogin vanhat tekstit ovat valitettavasti piilotettu, olkoon tämä uusi alku kaikin puolin. 

2 kommenttia:

  1. Hei, ja tervetuloa takaisin! Kyllä minä ainakin luen mielelläni siun postauksiasi. :) Ihmettelinkin silloin mihin sie katosit, kun en ainakaan muista mitään jäähyväiskirjoitusta? Mut ymmärrän tuon tunteen, ettei jaksa / ole mitään annettavaa. Mut luulen, et monilla, jotka bloggaa, tulee jossain vaiheessa sellainen itsekriittisyys. Minullakin on ollu sellaisia kausia ja mitään en ole väkisin kirjoittanut (varsinkin kesällä, kun on niin paljon kaikkea muuta, matkaa jne.). Jos juttua ei tule, niin pakottamisella ei varsinkaan. Ja nyt olen jotenkin päässyt sen vaiheen yli ja taas tuntuu, että juttua riittää! :)

    Hups, tulipa pitkä kommentti! Mutta siis tervetuloa takaisin uusin voimin ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuntui tosi mukavalta lukea sun kommentti, se on kiva jos joku tykkää mun juttuja lueskella. (:

      Myönnettäköön että blogini lopetus oli viime kerralla melko "tyly" (jos niin voi sanoa), mutta ratkaisu tosiaan oli spontaani ja syntyi aika itsestään. En siis julkaissut silloin mitään jäähyväisiä.

      No, täällä ollaan taas. :D Kiitos tsempeistä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Thank you for your comment!
(: